s/y Amieen ja minun tarina

Tapio Tiura

S/y Amieen ja minun story

Erilaisten -70 luvulta saakka periytyvien purjehduskokemusten jälkeen päätin, että kerran elämässäni pitäisi hankkia kunnon purjevene. Samaa oli ajatellut vanha kaverini Artsi Merenkävijöistä.

Niinpä ryhdyimme toimeen ja ostimme vuonna 2005 kevättalvella s/y Amica nimisen Comfort 32 purjeveneen. Myyjänä oli nuoripari, jossa vaimo oli niin herkkäuninen, että ei pystynyt nukkumaan veneessä.

Selvitimme tarkkaan veneen historian ja entiset omistajat. Ensimmäinen omistaja oli ollut A-lehtien toimitusjohtaja.

Amica oli kuitenkin firman nimi, joten muutimme veneen nimen heti Amieeksi.

Vuosi 2005

Ensimmäinen vuosi oli tutustumista veneeseen ja sen kehittämistarpeeseen. Oli itsestään selvää, että venettä tulee vuosien mittaan parannella. Tässä veneessä oli kuitenkin hyvät lähtökohdat siihen. Artsi perheeseen kuului kaksi varhaisteiniä, joten veneen peräkajuutta oli heidän valtakuntaansa. Hänen vaimonsa oli jo aiemmin hylännyt muutamia ehdottamiamme veneitä sen vuoksi, että pentteritilat ruoan valmistukseen aivan liian pienet esim. Avance 33:ssa.

Edellisenä talvena olin lopettanut kaukalopallon pelaamisen saatuani välilevyn pullistuman niskaan. Sellainen vaiva ei siedä kylmää tuulta, joten istuin paljon tuulilasin suojassa. Jos olin yksin liikkeellä, ohjasin automaattiohjausta johdon päästä kauko-ohjaimella.

Ainoa ongelma kesän kuluessa oli autopilotin toiminta. Pilotti vaati huoltoa ja säätöä, joten koneinsinööri/elekroniikka-asentaja yhdistelmänä hoidimme sen itse.

Syksyllä Artsi kertoi, että laituripaikkamme oli hänen perheelleen vaikea rantautua, joten ehdotti uutta satamaa Sipoosta. En halunnut suostua siihen, joten lunastin hänet ulos ja jatkoin yksin omistajana.

Vuosi 2006

Purjehdusmielessä kesän mukavin reissu oli itäiselle Suomenlahdelle Haapasaareen ja Ulko-Tammioon. Pitkillä legeillä oli spinnnulla ajo mukavaa. Veneen spinnu on kohtuullisen kokoinen ja varustettu sukalla, joten sen nosto ja lasku ovat helppoja. Lisäksi se on ns. sivutuulispinnu eli melko litteä.

Veneen WC:n vesijärjestelmästä puuttui kokonaan lappoventtiili. Tällöin oli vaarana veneen täyttyminen kokonaan vedellä, jos WC:n käyttäjä unohti sulkea merestä tulevan huuhteluveden venttiilin. Rakensin siihen uuden lappojärjestelmän.

Vuoden ikävä tapahtuma oli pohjakosketus Inkoon eteläpuolella lähellä 15 m syväväylää. Merikortissa oli syvyysmerkintä 2,7 m mutta siitä huolimatta kolahti. Onneksi ei tullut mitään vuotoa ja purjehdusretki jatkui normaalisti Inkoon eteläpuolisessa saaristossa. Keskustelut Merenkulkulaitoksen kanssa tuottivat ainoastaan sen tuloksen, että merikorttia korjattiin seuraavaan painokseen.

Syksyllä vene ylös ja Lindgrenin telakalle Hernesaareen korjaukseen. Telakalla on sellainen maine, että vene tulee sieltä parempana ulos kuin mitä se oli ennen vahinkotapahtumaa. Näin kävi nytkin. Köli irrotettiin ja hiushalkeamat korjattiin. Työstä on tehty tarkka ja yksityiskohtainen työselostus, joka seuraa venettä. Sen jälkeen eivät kölipultit enää ole vuotaneet tippaakaan.

Vuosi 2007

Kevään kuluessa asensin veneeseen septitankin imutyhjennyksenjärjestelmän. Sellainen tuli noihin aikoihin pakolliseksi. Etolasta ostin tarkoitukseen sopivaa paksua ja kestävää letkua ja letkunkiristimiä. Lisäksi tarvittiin 3-tieventtiili ohjaamaan poisto imuun ja toisaalta hätätilassa suoraan mereen. Imutyhjennys oli välttämätön Päijänteellä.

Päijänne on aina ollut suosikkijärveni pikkupojasta saakka. Päätin siirtää veneen sinne ja liittyä Tehin Pursiseuraan. Satamapaikka löytyi Sysmän Ilolasta, joka on leppoisa ja suojainen satama. Päijänteen vesi on kirkasta ja puhdasta, kiviä on vähemmän kuin Suomenlahdella ja asumattomia saaria satamineen runsaasti.

Volvon moottorissa alkoi olla yhä useammin kaikenlaisia pienempiä ja vähän isompiakin vikoja, joten päässäni alkoi kypsyä moottorin vaihtoajatus.

Kesä kului tutustuessa eteläiseen Päijänteeseen kansallispuistoineen. Upeita saaria ja hiekkarantoja. Satamaani tuli joka yö klo 2 aikaan muikkutroolari saaliineen. Olin joskus vastassa silloin. Todella tuoretta herkullista Päijänteen muikkua ….. olutta päälle ja siitä sitten ontumaan kihdin takia!

Vuosi 2008

Kevään suuri parannustyö oli veneen pohjan kunnostus. Mitään vikoja ei ollut ilmennyt mutta veneen valmistumisen jälkeen 1983 ovat monet asiat parantuneet, joten päätin soveltaa uutta tekniikkaa. Lindgrenin telakalla oli myös suositeltu toimenpidettä.

Raaputin pois pohjasta kaiken vanhan maalin gelcoatiin saakka. Siihen tarvitaan omat suojalaitteet, ettei tule hengitettyä myrkkyä. Sen jälkeen gelcoatin pinta on hiottava hiomakoneella 160 karkeudella.

Uusi pohjaprimeri on Teknoksen Inerta Primer 5, joka on kaksikomponenttimaali. Maalaamista helpottaa, jos kerrokset vedetään erivärisillä maaleilla. Tällöin varmistuu se, että maalari on todella levittänyt koko pohjaan uuden kerroksen. Kerroksia tuli kaikkiaan viisi. Myrkkymaali vedetään silloin kun viimeisin primerikerros on kovettunut sen verran, että peukalolla painettaessa jää sormenjälki mutta maali ei tartu sormeen.

Vuoden purjehduskohokohta oli ystävien vanhempien ”veneilyttäminen”. Ajettiin spinnulla Tehinselällä. Ruokailu oli  Tehin laiturissa. Ruokapöydän ympärille veneessä mahtui hyvin yhteensä 7 henkeä!

Päijänteen pohja on monelta kohdin puhdasta hienoa hiekkaa. Sellaisessa pohjassa ankkuri pitää huonosti. Olin kerran ankkurissa keula kohti laituria, kun näin synkkien ukkospilvien nousevan taivaalle. Muutamassa hetkessä tuuli nousi todella kovaksi ja ankkuri alkoi antaa myöten. Veneen perä oli painumassa kohti rantakivikkoa enkä enää jaksanut yksin pidätellä lähes 5 tonnin painoista venettä. Onneksi tuuli juuri silloin hellitti ja pahemmalta haaverilta vältyttiin. Vain sivuteipit saivat kyytiä ja ne tulivat myöhemmin uusittavaksi.

Veneen ruokapöydän kulmista piti Lahden ammattikoululla pyöristää pois noin 5 cm levyinen siivu. Sen jälkeen kulku penkeille helpottui huomattavasti pöydän ollessa täydessä leveydessä.

Vuosi 2009

 Vetolaitteen kumikaulus oli palvelut 17 vuotta. Ajattelin, että se olisi hyvä vaihtaa varmuuden vuoksi. Volvon kumikaulukset valmistaa suomalainen yritys Hyvinkäällä ja ne ovat todella huippulaatua. Sain vaihtotyöhön kaveriksi ja konsultiksi eläkkeellä olevan Volvon asentajan Pekan, joka asuu Hollolassa. Vaihtotyö oli mielenkiintoinen tehtävä. Hankalia olivat vanhan Volvon moottorin kuusikoloruuvien irrotukset. Vanha kumikaulus oli vielä täysin virheetön, eikä siinä ollut ilmennyt mitään merkkejä vanhenemisesta. Palkinnoksi Pekka sai lainaksi venettä joksikin aikaa. Lokikirjaan häneltä merkintä ”Olo kuin hotellissa”.

Vuosi 2010

Veneen akkujen kehitystä olin seurannut jonkin verran. Koska akut olivat jo vanhoja, päätin hankkia veneeseen uudet hupiakut. Tutkin monenlaisia akkuja. Geeliakut olisivat olleet uusinta tekniikkaa mutta niiden vaatima tila entiselle energiamäärälle olisi ollut huomattava. Kompromissina päätin hankkia Boschin AGM akut (2x90 Ah), jotka myös vievät enemmän tilaa kuin lyijyakut mutta kun heitin vanhat akkukotelot menemään sain uudet akut juuri ja juuri mahtumaan entiseen tilaan.  Umpiakut eivät tarvitse koteloita. Sanotaan, että AGM akut vaativat oman laturinsa. Minä säilytin vanhan laturin ja se on toiminut hyvin yhteen uusien akkujen kanssa.

Tämä vuosi jäi mieleen erittäin lämpimänä. Heinäkuussa Evolla mitattiin 33,4 astetta lämmintä. Jyväskylästä etelään päin purjehdittaessa vastatuuleen oli vauhti 7 solmua ja tuntui siltä kuin joku olisi suunnannut puhalluslampun päin kasvojani.

Päijänne alkoi olla koluttu läpi.

Vuosi 2011

Talven aikana alkoi kiteytyä ajatus, että haluan jälleen purjehtia vaihteeksi merellä. Niinpä keväällä heti veneen vesillelaskun jälkeen suuntasin Lahteen masto kannella. Haba oli antanut edullisen 300 € tarjouksen veneen siirrosta Helsingin Puotilaan, koska hänellä oli sieltä rahti takaisin Päijänteelle.

Hankin veneeseen ison purjeen lazy bagin. Kun yksin häärää purjeen kanssa, helpottaa se huomattavasti käsittelyä.

Serkkuni Reima ilmoitti halukseen osallistua veneeni omistukseen, joten tämä vuosi ( … ja seuraavakin) meni yhteisomistuksessa.

Uudet omistajat ovat aina innokkaita parantamaan venettä, joten mm. spray hoodiin ilmestyivät ikkunat.

Syksyllä moottorin öljyn vaihdon yhteydessä tarkastin vetolaitteen öljyn kunnon. Se ei ollutkaan kirkasta niin kuin piti vaan maitomaista. Se kertoo veden pääsystä öljyn joukkoon.. Tämä tiesi siis talven mittaan vetolaitteen akselitiivisteiden (Stefat) vaihtoa. Sopivaa kotihommaa talven pimeisiin iltoihin. Stefojen kohdalla oli kuitenkin akselissa pientä kulumaa. Mitä vaihtoehtoja silloin on? Uusi akseli olisi maksanut 600 € Volvolla. Vaihtoehtona on akselin holkittaminen. Päädyin siihen ratkaisuun, koska se on kustannuksiltaan pienempi ja työn saatoin tehdä itse.

Vuosi 2012

Vesijärjestelmässä tuli makeavesipumppu tiensä päähän. Olin ilmeisesti ollut huolimaton veden poistossa syksyllä ja pumppu oli jäätynyt. Niinpä hankin uuden makeavesipumpun ja samalla myös uuden merivesipumpun. Samalla tuli vesihana vaihdetuksi uuteen. Nyt makeavesipumpun yhteet ovat talveksi irrotettavissa ja pumpun voi” ajaa kuivaksi”.

Reima vaimoineen teki alkukesästä retken itäiselle Suomenlahdelle Haapasaareen ja Ulko-Tammioon. Paluumatkalla Emäsalon kohdalla kone sammui ajettaessa kovassa vastatuulessa. En tiedä miten selvisivät Vuosaareen saakka, jossa aloin selvittää ongelmaa.

Osoittautui, että Volvon polttoaineen siirtopumppu oli tullut tiensä päähän. Polttoaineen siirtopumpun vaihto ei sinänsä ollut minulle iso ongelma. Suurempi oli se, että rahaa kului paljon, koska uuden pumpun sovittaminen vaati myös ympärillä olevien osien vaihtoa. Tässä vaiheessa minulle kypsyi ajatus uuden koneen hankinnasta.

Reima vaimoineen oli myös saanut ehken juuri tuosta konerikosta tarpeekseen ja he ilmoittivat halunsa luopua omasta puolikkaastaan. Sovimme hinnasta ja vene oli taas kokonaan minun.

Vuosi 2013

Venemessujen aikaan keskustelin monen moottoritoimittajan kanssa. Ruotsissa toimi vielä tuohon aikaan Comfort Comfortina Föreningen, jonka jäsen olin. Heillä oli siellä vankka yhteistyö suomalaisen Vetus moottorin maahantuojan Vatorin tytäryhtiön kanssa ja sieltä oli saatavissa seikkaperäiset ohjeet Volvon MD17D moottorin vaihtamiseksi Vetuksen vastaavaan M3.28 moottoriin. Siihen aikaan Volvo ei myynyt lainkaan uusia moottoreita sovitinkappaleella olemassa olevaan vetolaitteeseen vaan ainoastaan kokonaisia moottori/vetolaite-paketteja.

Vator meni kuitenkin konkurssiin noihin aikoihin ja asioin uuden vähittäismyyjän kanssa. Tein hänelle ostotarjouksen ja tehtaan kanssa neuvoteltuaan he suostuivat hintaani.

Koska olen koneinsinööri ja ollut töissä Wärtsilän moottoritehtaalla, annoin itselleni haasteen tehdä tuo moottorin vaihtotyö itse.

Vetolaitetta ei siis tarvinnut purkaa kauluksestaan. Irrotin vanhan moottorin, jonka nosturiauto nosti pois ja samalla nosti sisään uuden moottorin. Veneseuran telakalla kaverit auttoivat, koska kaikki olivat hengessä mukana ja kiinnostuneita työstä.

Työ sujui suuremmitta ongelmitta. Vetukselle hollantiin laitoin hieman palautetta muutamista epätarkkuuksista mutta onnistuin suurentamaan reikiä, joten kaikki sopi yhteen. Samalla asensin Vetuksen merivesisuotimen, jota ennen ei ollut. Onhan nykyinen merivesi joskus aika sakeaa, joten suodin on hyvä varotoimi. Samalla uusin lappoventtiilin Vetuksen merkkiseksi. Myös moottorin tassut tulivat uudet. Muut entisen Volvon osat, kuten pakoputki ja äänenvaimennin, olivat hyvässä kunnossa, joten se puoli jäi ennalleen.

Samassa yhteydessä oli sopivaa uusia moottoritilan äänieristys uusimpaan muotiin.

Uusi moottori on hiljainen verrattuna vanhaan. Kolme sylinteriä kahden sijaan tasaa käyntiä. Samalla pakokaasun savutus lakkasi kokonaan.

Kesän merkittävin purjehdus oli retki Viron puolelle Lohusaloon. Purjehdimme ensin Helsingistä Porkkalaan Stora Träskön saarelle ja siitä aamulla yli Lohusaloon. Keskellä Suomenlahtea tuuli tyyntyi aurinkoisena päivänä ja käynnistimme koneen. Noin tunnin ajon jälkeen moottorin kierrokset äkkiä putosivat mutta nousivat kohta taas uudestaan. Sama tapahtui useita kertoja matkan aikana.

Tuon ilmiön selvittäminen oli varsin haasteellista. Tarkistin kaiken mahdollisen polttoaineen syöttöpuolella mutta vikaa ei löytynyt. Ongelma oli kuitenkin selvästi ilma polttoaineessa.

Avasin viimein polttoainetankin miesluukun ja nostin putkiasetelman pois. Silloin selvisi, että polttoaineen syöttöpuolen ylivuotoputki tankkiin (Volvossa sitä ei ollut) oli aivan imujohdon vieressä. Paluujohdossa on ilmakuplia, koska se on paineeton ja kuplat ajautuivat puolestaan imujohtoon, joka oli liian lähellä. Ratkaisu oli helppo. Siirsin putkien päät kauas toisistaan, jolloin ilmakuplat nousevat pintaan eivätkä ajaudu takaisin moottoriin. Samalla tuli tankki puhdistettua huolellisesti.

Vuosi 2014

Olin jo useampana vuotena huomannut, että peräsin tiputti vettä talven aikaan. Porasin aluksi siihen reiän, jotta vesi poistuu ja jäätymisen aiheuttamat vauriot minimoituvat. Asia alkoi vaivata minua yhä enemmän.

Kun telakalla yksi kaveri kertoi, teettäneensä peräsinremontin Tampereella pikkuverstaassa, päätin ottaa yhteyttä samaan tekijään. Hän on eläkkeellä oleva Arteknon entinen työntekijä.

Sain kyllä hieman ylipuhua häntä ottamaan työn vastaan mutta, kun selvisi, että Arteknon entinen työnjohtaja oli minun poikavuosien kaveri, otti hän työn tehdäkseen. Sitten vaan peräsin irrotukseen ja vene nosturin nokkaan, jolloin peräsin valuu ulos. Peräsin auton katolle ja suunta Tampereelle.

Hän rakensi siis peräsimen kokonaan uusin nykyaikaisin menetelmin sellaiseksi, että se ei enää voi ottaa vettä sisäänsä. Kustannus oli vain osia siitä 2000 €, jota helsinkiläiset telakat pyysivät. Huoleni poistui siis. Olinhan kuullut juttuja siitä, että vene on merellä menettänyt peräsimensä, koska vesi ja jäätyminen ovat sen vioittaneet.

Kesän mittaan lakkasi myös polttoainemittari näyttämästä mitään lukua. Kun tankki oli kuitenkin täysi, oli edessä mittarin vaihto. Onneksi markkinoilla on uusia ja moderneja mittareita, joissa putken sisällä liikkuu uimuri ja ilmoittaa tankin pinnan korkeuden. Vaihtotyö oli varsin helppo, koska laippa sopi vanhaan.

Kesän purjehdukset olivat tavanomaisia leppoisia matkoja. Ei mitään ”seikkailuja”.

Vuosi 2015

Veneessä oli alkuperäinen Seafarer kaikuluotain. Se oli saavuttanut kunnioitettavan iän ja oli aika hankkia uusi syvyysmittari Northeon. Sen asennusta varten piti vanha anturin reikä suurentaa. Siinä olikin aika puuha, koska tämä vene on ainakin juuri siltä kohtaa runkoa noin 4 – 5 cm paksu. Suurempi reikä syntyi kuitenkin uurastuksen tuloksena ja uusi kaiku on tehnyt tärkeää tehtäväänsä sen jälkeen.

Samalla piti veneen sivuteipit uusia, jotta ilme kirkastuisi ja Päijänteellä tulleet naarmut poistuvat. Uusien teippien asentaminen oli sinänsä helppo homma. Kova uurastus oli kuitenkin saada vanhat teipit poistettua ja ennen kaikkea todella pitävä liima putsattua alta pois. Teipin poisto tapahtuu ensin kuumentamalla varovasti hiustenkuivaajalla ja sitten loppu liima pois liuottimella.

Perävetolaitteen iso sinkki meni myös keväällä vaihtoon.

Kesän purjehdukset suuntautuivat Tammisaaren kansallispuistoon ja sen luonnonsatamiin.

Vuosi 2016

Yhä useammalla veneilijällä alkoi olla kannella aurinkopaneeleita. Päätin myös hankkia kaksi paneelia yhteensä 36 W. Suomalainen NAPS oli sopiva ratkaisu. Heidän paneelinsa ovat siitä hyviä, että niitä saa taivuttaa jonkin verran asennuksessa. Aurinko lataa hupiakkuja mutta ei käynnistysakkua. Osoittautui, että yhdessä valkoisen talvipeiton kanssa paneelit lataavat talven mittaan akkuja sopivasti, joten niitä ei tarvitse poistaa veneestä talveksi.

Veneen pilssiin kerääntyy joskus sateen jälkeen makeaa vettä. Sitä tulee erilaisista kannen läpivienneistä. Ne on syytä avata ja tiivistää Sikaflexillä muutaman vuoden välein. Tänä vuonna tein sen rostirautojen osalta.

Kesän suurin purjehdusretki tehtiin Tallinnaan. Jälleen kerran Porkkalaan ja siitä sitten Viron Naissaareen ja edelleen Tallinnaan.

Lähdimme sinne suunnistajakaverini kanssa seniorien maailmanmestaruuskisoihin, jotka kestävät koko viikon. Vietimme sen viikon yöt veneessäni Old City Harbourissa. Muut ihmiset olivat hotelleissa, joten asuimme todella edullisesti. Satamamaksuun kuuluu sauna joka päivä. Ohjeet Tallinnan lahdella liikkumiseen ja satamaan saapumiseen olimme selvittäneet etukäteen. Runsaan laivaliikenteen vuoksi tulee ennen satamaan menoa pyytää puhelimella lupa ajaa sisään satamaan.

Vuosi 2017

Keväällä olin venenäyttelyssä ja katselin uusia ja moderneja helloja ja jääkaappeja. Tuntia ennen näyttelyn loppumista tein näytteilleasettajalle tarjouksen hellauunista ja jääkaapista. He hyväksyivät hintani ja käskivät hakea laitteet pois, kun näyttely on sulkeutunut.

Laitteiden asennuksessa oli keväälle sopivasti askartelua. Osoittautui, että entinen uuni ei ollutkaan vaakasuorassa, joten säätöä piti tehdä veneen ollessa vedessä kellumassa. Jääkaapin takaa löytyi kummallista rautaromua, joten soitin yhdelle veneen vanhoista omistajista ja kysyin niiden alkuperää. Hän kertoi, että veneessä oli joskus ollut Decca-laite ja vanhat osat hän jätti jääkaapin taakse aikanaan. Siivosin ne pois. Decca oli veneissä käytössä ennen GPS-laitteita.

Purjehdukset suuntautuivat kesän mittaan vain lähialueille leppoisissa merkeissä.

Vuosi 2018

Kevään kunnostustöihin kuului uuden lämmityslaitteen asennus. Laite on ostettu käytettynä mutta se tuli Wallaksen täyshuollon kautta minulle.

Käynnistysakku (tavallinen lyijyakku) oli uusittava. Ei pitänyt enää varaustaan.

Muiden investointien tahti veneeseen alkaa hidastua, koska moni asia on jo tehty. Hankin kuitenkin uuden poijukoukun. Sen tulee olla ehdottoman luotettava, kun yksin saapuu laituriin. Parantelin koukkua vielä hitsauttamalla siihen uuden lenkin poijuköyden ohjaamiseen.

Kesän pääretki suuntautui jälleen Tammisaaren kansallispuistoon.

Vuosi 2019

Lisään parhaillaan aurinkopanelien kapasiteettiä lisäämällä yhden paneelin. Täytyyhän minun osallistua ilmastotalkoisiin. Vierasvenesatamassa ei sen jälkeen tarvita sähköä lainkaan.